Purjehduskilpailut

Volvo Ocean Race on ehkä maailman tunnetuin ja kovatasoisin pitkän matkan purjehduskilpailu. Kilpailu on järjestetty 37 vuoden ajan: vuonna 1969 Robin Knox-Johnston voitti The Sunday Golden Globe Race-purjehduskilpailun, ja samalla hänestä tuli ensimmäinen purjehtija, joka oli kiertänyt maailman ympäri yksin ja ilman välipysähdyksiä. Ajatus syntyi säännöllisen kilpailun järjestämisestä, ja ideaa palloteltiin jokunen vuosi ennen kuin kiinnostuneita sponsori tai sponsoreita löytyi.Vuonna 1973 vihdoin pidettiin ensimmäinen kilpailu, johon osallistui 17 venettä. Veneet olivat ajan standardi purjejahteja, kapteenit saivat palkan osallistumisesta, mutta miehistö joko maksoi ilosta osallistua, tai olivat laivaston palveluksessa, ja kisa laskettiin harjoitukseksi. Reitti noudatteli suurin piirtein 1800-luvun purjelaivojen reittiä, veneet olivat melko kookkaita joten niissä oli usein melko hyvät oltavat – monilla purjehtijoilla oli oma hytti, viiniä tarjoiltiin aterioiden yhteydessä, jotka oli valmistanut laivan täyspäiväinen kokki, ja niin edelleen. Veneet olivat osan ajasta täysin eksyksissä, ei niinkään viinin takia, vaan koska mitään satelliittipaikannuslaitteita ei oltu vielä keksitty vaan kipparit suunnistivat vanhaan tapaan tähdistä. Kilpa oli alun perin nimeltään Whitbread, jonka varmaan moni muistaakin.Kun kisa on käynyt vuosien mittaan tiukemmaksi, veneet ovat pienentyneet, teknologia on kehittynyt mutta samalla miehistön elämä on kaventunut ja käynyt tavallaan primitiivisemmäksi: kaikki mahdollinen on tehty veneen keventämiseksi, joten viineille tai omalle pedille tai muullekaan luksukselle ei ole tilaa. Samalla nopeudet ovat lähestulkoon kaksinkertaistuneet. Kisaa katsoo kaiken kaikkiaan jopa yli biljoona TV-katsojaa, ja tämä ei olisi ollut mahdollista ennen: veneissä olevilla kameroilla kilpailua voidaan seurata reaaliaikaisesti satelliittilinkkien kautta.Seuraava kisa on vuoden 2014 lokakuussa: lähempänä ajankohtaa tiedämme enemmän kilpailijoista ja heidän voittomahdollisuuksistaan, ja halutessamme voimme varmaan lyödä vetoakin Betsafella. Vielä ei mitään vedonlyöntisuhteita ole tietenkään julki, eikä kaikkia osallistujia ole vielä edes tiedossa. Ainakin Team SCA, joka on ensimmäinen kokonaan naisista koostuva venekunta yli kymmeneen vuoteen, osallistuu, ja menestynyt Abu Dhabi Ocean Racing, jonka kapteenina on kaksinkertainen olympiahopeamitalisti Ian Walker.