Kestävämpää markkinointia yritykselle

Kestävämpää markkinointia yritykselle

Nykypäivän kuluttaja on tietoinen kuluttaja – ja hyvä niin. Hän ei ajattele itsekkäästi vain omia toiveitaan tai halujaan. Sen sijaan hän kantaa huolta ympäristöstä, tulevista sukupolvista ja kestävästä kehityksestä.

Nykykuluttaja haluaa kuluttaa vastuullisesti. Kuluttajaa kiinnostaa tuotteen alkuperä, ja minkälaisissa olosuhteissa tuote on valmistettu. Esimerkiksi vaatteiden ja asusteiden valinnassa vastuullinen kuluttaja suosii mielellään luonnonmukaisilla menetelmillä tuotettuja materiaaleja. Myös kierrätysmateriaalit ja mahdollisuus tuotteen kierrättämiseen ovat vastuulliselle kuluttajalle tärkeitä. Markkinoinnissa näistä seikoista tulee viestiä kuluttajalle selkeästi.

Viestintä on tekoja

Vastuullinen viestintä tarkoittaa myös tekoja itse viestinnässä. Markkinoinnissa on mahdollista valita viestintäkanavia ja toimintatapoja, jotka ovat jo itsessään vastuullisia. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että markkinointiviestit ovat sähköisessä muodossa paperisten sijaan. Tai sitä, että mainostuotteet ovat oikeasti käyttöön päätyviä hyötyesineitä, jotka on valmistettu uusiutuvista luonnonmateriaaleista.

Ostamallakin voi muuttaa maailmaa

Tietoinen kuluttaminen ei tarkoita ostolakossa olemista. Nettikauppa kukoistaa, eikä mikään muu ympäristö voi tarjota yhtä ihanteellista mahdollisuutta hankkia tietoa ostopäätösten tekemisen tueksi.

Kun valinnanmahdollisuuksia on paljon, on helpompi suosia uusiutuvia materiaaleja kertakäyttöisten sijaan. Jos esimerkiksi suunnittelet yrityksesi liikelahjoja, voit shoppailla netissä sopivia, kestäviä tuotteita asusteista kangaskasseihin ja kierrätettäviin vesipulloihin.

Kestävillä valinnoilla ei osteta hyvää omaatuntoa, vaan valinnoilla on aidosti positiivisia vaikutuksia. Klikkauksilla voi muuttaa maailmaa. Ostopäätös ei enää ole pelkkä päätös ostaa jotakin. Se on selkeä päätös osoittaa oma vastuullisuutensa.